Funktum?

Team-Funktum-Dark.jpg

Funktum on pääkaupunkiseudulla toimiva liikunta-alan yritys joka keskittyy lasten ja nuorten liikuntapalveluihin sekä henkilökohtaiseen valmennukseen. Tavoitteemme on auttaa mahdollisimman montaa ihmistä voimaan paremmin.

Sampsa Visuri

sampsa.jpg

Olen Sampsa Visuri, liikuntaneuvoja sekä Personal Trainer. Ihmisten auttaminen on minulle tärkeää ja mikään ei voita sitä tunnetta, kun oma asiakas onnistuu. Olen nyt unelma-ammatissani.

Ennen liikunta-alalle siirtymistä opiskelin puutarhuriksi ja työskentelin opintojen ohella. Nautin puutarhurin fyysisestä työstä ja oman työn jäljen näkeminen oli palkitsevaa. Puutarhurin ammatista en kuitenkaan löytänyt yhtä suurta merkitystä, kuin ihmisten auttamisesta treenin ja hyvinvoinnin avulla. Vapaa-ajallani tykkään ruuanlaitosta, luonnossa liikkumisesta metsästyksen tai vaelluksen merkeissä ja monipuolisesta liikunnasta. Vietän myös paljon aikaa avopuolisoni, ystävieni ja koirani kanssa. 

Lapsuus

Olen lapsuuteni asunut Sipoonkorvessa, keskellä metsää. Lapsena meillä ei ollut kotona sisävessaa tai suihkua. Tarpeilla piti käydä ulkohuussissa kesät talvet, suihkun sijaan piti lämmittää sauna ja pesuvesi. Metsän keskellä melko vaativissa olosuhteissa varttuessa, muodostui läheinen suhde luontoon. Leikit leikittiin metsässä ja sille polulle olen jäänyt.  Harrastuksia tuli kokeiltua laidasta laitaan. Merkittävimmät harrastukseni olivat yleisurheilu, parkour ja telinevoimistelu. Muitakin lajeja tuli harrastettua, kuten jalkapalloa, rullalautailua ja jopa ratsastusta. Liikunta on lapsesta asti ollut jatkuvasti läsnä.  

Opiskelu

Ajatus lähteä opiskelemaan liikunta-alaa syntyi vuonna 2009, kun olin ohjaamassa parkour-kesäleiriä. Solvallan leirejä olen siitä asti ohjannut joka kesä, armeijavuotta lukuun ottamatta. Kokemus oli silloin niin innostava, että päätin lähteä heti puutarhakoulusta valmistuttuani opiskelemaan liikuntaneuvojaksi Solvallaan.

Olin onnekas kun pääsin opintojen ohella työskentelemään Solvallassa vahtimestarina ja liikuntaneuvojana. Ympäristönä Solvalla on mahtava. Koulu sijaitsee Nuuksiossa metsän keskellä joka sopi minulle mainiosti. Opettajat olivat huippuluokkaa ja ilmapiiri huikea. Opiskellessani Folkhälsan järjesti Personal Trainer koulutuksen Solvallassa, tartuin mahdollisuuteen ja ilmoittauduin mukaan. PT koulutus oli hyvin intensiivinen ja vaati paljon työtä, mutta oli sitäkin antoisampi. 2015 opinnot olivat suoritettu ja samana kesänä päätin ryhtyä yrittäjäksi ja perustin toiminimen.

Yrittäminen

Olen aina halunnut yrittäjäksi, joten Funktumin perustaminen oli luonteva päätös. Yritykseni nimen keksin selaillessani esperanto-sanakirjaa. Yhdistin sanat: funkcia ja tumulto, jotka tarkoittavat toiminnallista ja vilinää tai mellakkaa. Sanoista syntyi Funktum, joka kuulosti hyvältä toiminnallisen harjoittelun ollessa lähellä sydäntäni.

Ensimmäinen oma keikkani oli parkourkerhon ohjaaminen ala-asteella. Otin homman tehtäväkseni ja siitä lähti idea jatkaa kerhotoimintaa. Kerhot ovat suosittuja ja viihdyn kerhotoiminnan parissa.

Vuoden 2017 tammikuussa aloitin PT:nä Evo (nykyinen Fressi) nimisellä kuntosaliketjulla. Minulla on mukavasti asiakkaita ja nautin ihmisten kanssa työskentelystä.

Funktum on yritys, joka on sitoutunut auttamaan ihmisiä voimaan paremmin ja suhtautumaan liikuntaan uudella tavalla. Voimme omalla työllä ohjata lapsia liikunnallisempaan tulevaisuuteen, auttaa aikuisia löytämään liikunnan uudestaan ja pitää vanhusten toimintakykyä mahdollisimman korkealla. Koen oman työni erittäin antoisaksi ja merkitykselliseksi.

Olen vielä matkan alussa ja tavoitteenani on auttaa mahdollisimman monia voimaan paremmin liikunnan ja hyvinvoinnin avulla. 


Linnea Lindgård

linnea.jpg

Nimeni on Linnea Lindgård ja olen sekä liikuntaneuvoja että personal trainer.

Nuorena en tiennyt tarkalleen mikä minusta “tulee isona”, mutta tiesin että tavalla tai toisella haluan auttaa muita ihmisiä. Työn tekeminen ihmisten kanssa on aina ollut itsestäänselvyys. Liikunta-alan kautta pääsen toteuttamaan niitä molempia, ja se motivoi minua joka päivä.

Opiskelen tällä hetkellä aikuisten kasvatustiedettä Helsingin yliopistossa. Vapaa-ajallani harrastan thainyrkkeilyä, ja vietän mahdollisimman paljon aikaa kavereiden ja perheen kanssa.

Lapsuuteni/Nuoruuteni

Olen asunut koko elämäni aikana Helsingissä, ja vasta pari vuotta sitten muutin pois Lauttasaaresta. Luonto on sen takia aina ollut tärkeä minulle. Kuusivuotiaana aloitin baletin, mutta lopetin vasta 14 vuotta myöhemmin, kun vaihdoin thainyrkkeilyyn. Nuorena olin lisäksi partiossa ja pelasin pari vuotta salibandyakin. Liikunta ja musiikki ovat olleet tärkeitä minulle lapsesta asti.

Opiskeluni

Yläkoulun jälkeen halusin kokeilla jotain uutta, ja kun kuulin Solvallan urheiluopistosta, innostuin. Solvalla oli mahtava koulu, jossa ohjaamistaitoni kehittyivät ammattilaisen tasolle ja fyysiset sekä henkiset puoleni vahvistuivat.

Pääsin nopeasti työelämään opintojeni kautta ja ohjasin liikuntaleirejä jo ensimmäisen kouluvuoden jälkeen. Vielä tänäkin päivänä toimin leiriohjaajana samassa paikassa. Valmistuin keväällä 2014, minkä jälkeen jatkoin heti Personal Trainer -koulutukseen. Talvella työskentelin sekä liikuntaneuvojana että personal trainerina.

PT-koulutuksen aikana toimin assistenttina yläkoulussa. Opettajan sijaisuuksia teen silloin tällöin sekä ylä- että alakouluilla, koska nautin todella paljon lasten parissa työskentelystä.

Nyt opiskelen aikuisten kasvatustiedettä Helsingin Yliopistossa. Eniten minua kiehtovat sosiaalinen psykologia, käyttäytyminen ja hyvinvointi. Haluan ymmärtää, miten ihminen toimii sekä henkisesti että fyysisesti. Yliopisto-opinnot auttavat minua saamaan laajemman kuvan ihmisten hyvinvoinnista.

Arvoni

Intohimoni hyvinvoinnin kannalta perustuu ajatukseen, että kaikki on mahdollista oikealla asenteella. Uskon, että fyysinen ja henkinen hyvinvointi menevät käsi kädessä ja että terveelliset elämäntavat vaikuttavat molempiin merkittävästi. Kun treenaat, tutustut itseesi, mikä kehittää itsetietoisuutta ja itseluottamusta.

Baletin ja thainyrkkeilyn kautta olen oppinut paljon kehonhallinnasta, liikkuvuudesta ja omalla kehonpainolla harjoittelemisesta. Funktumin ja minun arvoni kohtaavat toisensa täydellisesti ja siksi viihdyn täällä todella hyvin. Toivottavasti pääsemme pian nauttimaan liikkumisen riemusta yhdessä!


Tommy Borg

tommy.jpg

Moi! Minun nimeni on Tommy Borg.

Olen parikymppinen mies Kauniaisista. Kävin siellä peruskoulun, minkä jälkeen opiskelin liikuntaneuvojaksi Espoon Solvallassa kolme vuotta.

Olen koko ikäni ollut urheiluhullu, joka on pienestä lähtien juossut pallojen perässä. Lapsena olin myös erittäin ujo. Isäni ajeli minua jääkiekkokaukaloille ja jalkapallokentille, mutta en uskaltanut mennä niihin mukaan. Eräänä päivänä hän vei minut salibandykerhoon. Hyppäsin kentälle ja siitä alkoi minun salibandyurani. Aloitin kerhossa 5-vuotiaana ja harrastan lajia edelleen.

Vapaa-ajallani tykkään luonnollisesti urheilla sekä olla kavereideni kanssa ja pelata pleikkaria. Perheeni on minulle myös erittäin tärkeä.

Olen työskennellyt eri-ikäisten lapsien kanssa vuodesta 2013. Minulle on tärkeää, että saan lapset nauramaan ja liikkumaan. Lajilla ei ole väliä, tärkeintä on hauskanpito!

Funktumilla olen työskennellyt jo muutaman vuoden ajan, enkä malta odottaa, mitä yhteinen tulevaisuus tuo mukanaan.