Mari N.

“Halusin itselleni salikaveriksi Personal Trainerin, koska olin kärsinyt selkäkivuista sekä niska-hartiaseudun kivuista pitkään.Kävin kyllä kuntosalilla ja liikuin muutenkin, mutta epäilin, että teen jotain väärin, kun vaivat eivät lähde ja tuntui, että harjoittelu ei etene. Enkä oikeastaan tiennyt miten minun olisi pitänyt harjoitella.

Sampsan kanssa harjoittelu aloitettiin keskustelemalla arjesta, treenaamisesta ja tavoitteista. Isoin tavoitteeni oli saada selkä kuntoon. Toki halusin myös oppia tekemään kuntosalilla monipuolisempaa treeniä. Ensimmäinen treeni PT:n kanssa jännitti. Pohdin, että osaanko, jaksanko ja mitäs jos kunto ei riitä. Ei olisi tarvinnut jännittää, koska otettiin liikkeet haltuun rauhallisesti ja Sampsa kivasti tsemppasi vieressä. Oli mukavaa huomata, että kehittyminen oli varsinkin alussa todella kovaa. Se lisäsi motivaatiota - eikä se ole kyllä vieläkään hiipunut.

Olen oppinut todella paljon omasta kehostani treenien aikana Sampsan avulla. Olen myös oppinut tekemään kuntosalilla ihan uudenlaisia liikkeitä. Aikaisemmin käytin pääasiassa kuntosalilta löytyviä laitteita, mutta nyt käytän omaa kehoa enemmän ja se on huomattavasti tehokkaampaa. Tunnistan asentoni nykyään ihan eri tavalla entiseen verrattuna. Varmasti sen ansiosta selkäkivutkin on vähentyneet. Pystyn nimittäin hyödyntämään oppimaani myös arjessa - osaan löytää paremman ryhdin, kun istun, seison tai kävelen.

Olen ollut valintaani erittäin tyytyväinen!”


Jaana H.

“Funktumin Sampsan kanssa treeni Aviapoliksen Fressissä on joka kerta sekä piristävää, motivoivaa, haasteellista että hauskaa. Sampsan ohjeiden mukaan olen pitkälti päässyt “irti laitteista”. Olemme keskittyneet käsilläseisontaan, leuanvetoihin ja erilaisiin oman kehon painoa ja vastusta hyödyntäviin - ja kehon kuuntelua edellyttäviin - harjoituksiin.

Sampsalla on taito tunnistaa heti treenaajan fiilis. Joskus kun olin treenien alussa vielä ihan jossain Excel-taulukkotilassa, niin aloitimme pienellä meditaatiolla. Tunti tuntuu joka kerta kuluvan hujauksessa. En voi sanoa, että tunnin aikana tulisi hyvälle tuulelle, sillä oikeastaan lähden harjoitukseen aina jo valmiiksi hyvällä fiiliksellä.

Alunperin halusin lähinnä apuja käsilläseisonnan oppimiseen. Treenikertojen aikana olen oppinut kuitenkin paljon muutakin, mitä voin soveltaa salitreenissä, joogassa ja ihan kaikessa jokapäiväisessä liikkumisessa. Käsilläseisonnan lisäksi olen saanut muitakin tavoitteita, joita kohti edetä. Käsillä pysyn jo melko stabiilisti.

Sampsalle lämmin kiitos!”


Virpi V.

“Sampsan kanssa työskentely on ollut mukavaa. Sampsa on tarjonnut valmennuksessa erilaisia vaihtoehtoja ja osannut heti hienovaraisesti huomioida minun tarpeeni. Harjoittelu on keskittynyt paljolti oman kehonhallintaan keskittyviin liikkeisiin ja se on, mitä hainkin. Haastavaa ja hauskaa”.

“Virpi, 45 v. Vantaa”