Luonnossa liikkuminen on parasta lääkettä

landscape-2634267_1920.jpg

Hektisessä arjessa tapahtuu paljon ja asiat pitää saada madollisimman tehokkaasti tehtyä. Kiireen keskellä on hyvä päästä pois kaupunkien melusta, liikenteestä ja ihmisjoukoista. Tähän luonto tarjoaa oivat puitteet. Luonto eheyttää mieltä ja huoltaa kehoa. Perehdytään hieman miksi näin on.

Me kaikki tulemme metsästä

Nykyihminen on noin 300 000 vuotta vanha. Vasta noin 10 000 vuotta sitten alkoi viljelyskulttuuri ja aloimme hankkia ruokaa muualta kuin metsästä keräillen ja metsästäen. Ihminen käveli keskimäärin kymmenen kilometriä päivässä keräillen ruokaa. Kaikki ylimääräinen ravinto mitä sattui löytymään syötiin ja tämän energian keho säilöi rasvan muodossa myöhempää käyttöä varten. Tämän 10 000 vuoden aikana kehomme eivät ole kauheasti muuttuneet. Kroppa on edelleen suunniteltu selviytymään. Nykyään hyppäämme autoon, ajamme kauppaan, ostamme mitä haluamme ja ajetaan takaisin kotiin.

En vähättele teknologian tuomia mahdollisuuksia. On hienoa, että ihmisillä on ruokaa, lämmin asunto, sileät tiet joilla huonokuntoisemmatkin voivat liikkua jne. Tällä kaikella mukavuudella on kuitenkin kääntöpuolensa. Helppo liikkuminen paikasta toiseen vaikuttaa liikunnan määrään, tuolit jäykistävät kehomme ja tukkivat verisuonemme sekä sileät tiet heikentävät nilkkamme.

Tästä syystä meidän pitää tietoisesti tuoda, ehkä joidenkin mielestä niitä epämukavia asioita elämäämme. Monipuolisesti rasittavaa liikuntaa, katsoa mitä suuhun laitamme ja vaikka välillä kävellä kauppaan.

Toinen mahtava tapa edistää hyvinvointiamme on lähteä metsään. Sinne minne kehomme edelleen kuuluu.

Luonto vähentää stressiä ja mieliala kohenee

Tummanvihreät kuuset, metsän suhina ja raikkaat aromit rauhoittavat mieltä. Stressitasot alenevat, verenpaine laskee ja mieliala kohenee. Metsän vihreällä värillä on myös oma rooli. Tutkimusten mukaan ihmiset viihtyvät vihreän värin ympäröiminä parhaiten. Vihreällä värillä sanotaan myös olevan rauhoittava efekti. Kaupungissa asuvat ovat lähes joka päivä tekemisissä kaupungin melun kanssa. Tämä jää usein tiedostamatta, kuinka ympäristön äänet ja hälinät vaikuttavat meihin. Kaupunkilaisen kannattaa siis käydä metsässä lepuuttamassa aivoja ja lataamassa akkuja. Metsän erittämillä eteerisillä öljyillä uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia. Metsä vaikuttaa myös lasten allergioihin. Metsästä lapsi saa hyödyllisiä bakteereita.

Epätasainen alusta vahvistaa

Metsässä yksikään askel ei ole samanlainen. Tämän varmistaa epätasainen alusta. On juurakkoa, kalliota, kiviä ja sammalta. Pinnat vaihtelevat kovasta pehmeään. Tällöin nilkat ja polvet joutuvat eri lailla töihin, kun tasaisilla ja yksitoikkoisilla teillä. Epätasaiset pinnat tuovat meille monipuolista ärsykettä. Tuloksena, ärsykkeestä palautuessa on vahvempi keho. Epätasaiset kävelyalustat vaikuttavat myönteisesti myös tasapainoon ja koordinaatioon. Muista valita itsellesi sopivat maastokengät. Jos sinulla on hyväkuntoiset nilkat ja polvet voit hyvin käyttää vähemmän tukevia kenkiä. Jos taas jalat ovat huonossa kunnossa kannattaa valita tukevampi vaihtoehto.

Hapenottokyky paranee

Luonnossa tulee usein käveltyä pidempiä matkoja. Sykkeen tempo vaihtelee paljon maastosta riippuen. Metsässä liikumme usein kuitenkin aerobisella peruskestävyys alueella. Tällöin hapenottokyky paranee ja leposyke laskee. Pitää myös muistaa, että peruskestävyys luo kunnollemme pohjan. Jos tornia lähtee rakentamaan liian pienelle pohjalle, ei tornista saa kauhean korkeaa. Sama koskee kuntoa.

Metsästä liikuntaa kaupanpäälle

Metsäliikunta muotoja on paljon. Jos pelkkä metsässä kävely ei kiinnosta voi kokeilla jotain seuraavista:

Sienestäminen

Lähde metsään etsimään ruokasieniä. Tässä harrastuksessa on jotain kiehtovaa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun löytää hyvän kantarelli-suonen!

Marjastaminen

Käy poimimassa mustikkaa ja puolukkaa. Marjat ovat hyvin terveellisiä ja hyvän makuisia. Poimi syksyn aikana vuoden aamupala marjat!

Metsästys

Oman lihan voi myös käydä hakemassa metsästä. Villinä elänyt riistaeläin on varmasti terveellisempää, kun tehotuotettu karja. Sitä paitsi maku on aivan loistava. Metsästäessä tulee liikuttua paljonkin huomaamatta.

Geokätköily

Geokätköily on koordinaattien avulla kätköjen etsimistä. Kätköjä löytyy toki kaupungeistakin mutta kyllä niitä metsissäkin riittää. Joillekin tämä voi olla se juttu jonka takia viitsii lähteä metsään.

Suunnistus/maastojuoksu

Nämä lajit soveltuvat hyvin haasteita etsiville ihmisille. Suunnistuskisoja järjestetään ympäri maat. Erilaisia maastojuoksu tapahtumia ja kisoja on myös yllin kyllin. Jos ei kisoihin osallistuminen ole juttusi, voit lähteä suorittamaan omia haasteita. Solvalla Swimrun on yksi hyvä esimerkki tällaisesta maastojuoksu- ja uinti tapahtumasta.

Talvella metsään

Talvella metsä on erilainen. Lumi vaimentaa äänet ja pääsee nauttimaan täydellisestä hiljaisuudesta. Talvella voit lähteä vaikka hiihto- tai lumikenkävaellukselle!

Kuinka varaudun metsäretkeä/kävelyä varten

Metsäretkeä varten kannattaa varautua mukavan kokemuksen takaamiseksi. Valitse itsellesi sopivan haastava reitti ja käytä mukavia kevyitä varusteita. Ruokakin kannattaa miettiä. Itse en lähtisi nuudelilinjalle vaan kannan ilomielin pari kiloa ekstraa ja nautin hyvästä ruuasta. Pitkän vaelluspäivän jälkeen hyvää ravitsevaa ruokaa ei voita mikään!

Täältä voit tutustua suomen retkeilypaikkoihin.

Hyvää suomen luonnon päivää!